keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vappu ja munkit sekä tippaleivät

Piti tehdä vain munkkeja ja silti huomaan paistavani myös tippaleipiä, kuten niin monena vuonna aikaisemminkin.
Hyvä, että paistoin, koska nyt niistä tuli erityisen hyviä.

Reseptin niihin nappasin täältä:
http://www.kinuskikissa.fi/tippaleivat/

Muutoksia en reseptiin tehnyt muuten kuin, että puolitin sen. En jaksa tehdä niin paljoa tippaleipiä kuin niitä tuolla alkuperäisellä reseptillä tulisi.
Lisäksi en käyttänyt paistamisessa ananaspurkkia.



















Kävi myös niin hassusti, että päädyin tekemään munkkeja kahdella eri reseptillä. Jos valinta on vaikea niin parasta vain tehdä molemmat niin eipä jää harmittamaan.

Sitruunamunkit valmistuivat mukaillen tätä reseptiä:
http://www.valio.fi/reseptit/sitruunamunkit/

En erityisemmin välitä kaikista arkea helpottavista valmistuotteista ja siksi en halua käyttää esimerkiksi reseptissä olevaa sitruunarahkaa vaan korvaan sen tavallisella rahkalla ja sitruunalla.
Joten oikeasti ainekset olivat tällaiset:

200 g rahkaa
1 dl punaista maitoa
Yhden sitruunan kuori
Vajaan puolikkaan sitruunan mehu
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 muna
6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl voita sulatettuna

Tavalliset munkit valmistuivat tällä reseptillä:
http://www.kinuskikissa.fi/vappumunkit-ja-rinkilat/
Tosin puolitin tämänkin taikinan, koska rajansa munkkimäärässäkin.






































Poikakin "pääsi" ensimmäistä kertaa leipomaan ja kyllä me naurettiin!


















Kiva huijata itseään. Ensin syö terveellisen lounaan ja illalla ottaa kahvin kanssa tuoreita munkkeja. Lopputuloksena ei taida tulla terveellisen ruoan päivää vaikka kuinka lounas olisi ollut terveellinen :)

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kissanpennut viikon vanhoja

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Tosin jos kahdella pennulla on käytössä kaikki emon maitovarastot niin ei muuta voikaan olettaa kuin nopeaa kasvua.








Söpöyspläjäys!

Jotkin vaatteet vain ovat muita söpömpiä ja nämä pöksyt menevät siihen söpöyskategoriaan.




























KappAhlista löytyivät nämä :)

http://www.kappahl.com/fi-FI/



Tutek Turran yhdistelmävaunut

Tässä luvattu kirjoitus Tutek Turran yhdistelmävaunujen käyttökokemuksista.

http://www.tutek.pl/en-GB/

Meidän vaunukriteerien lähtöpiste oli väri.
Erittäin pinnallinen kriteeri, mutta en suorastaan voi sietää mustia vaunuja. En muutenkaan käytä mustaa käytännössä ollenkaan.
Täten kolme vaihtoehtoa olivat kalliit Emmaljungat, Tutek Turranin valkoiset keinonahkaiset tai Adamex Royalit beigenä.
Tässä vielä Royalin kuva:
http://www.adamex.pl/royal-en

























Päädyimme Tutekiin tällä kertaa oikeastaan ihan vain helppouden vuoksi.
Yleensä tilaan kaiken ulkomailta, mutta nyt ajattelimme, että ehkä mahdollisia takuuasioita on kumminkin helpompi hoitaa kotimaisen kaupan kautta.

Meille sattui varmaankin maanantaiversio Tutekeista, koska niiden kanssa on ollut vain ja ainoastaan ongelmia.
Sellainen tuntuma tällä hetkellä, että onkohan niitä edes tarkoitettu käytettäväksi. Pitäisiköhän niitä pitää vain koristeina. Vaikka ovatkin huomattavasti halvemmat kuin Emmaljungat niin maksaa ne silti sen verran ettei niitä pelkiksi parvekevaunuiksi viitsisi jättää.

Ongelmaksi on muodostunut renkaiden kestävyys. Nyt täytyy myöntää etten enää edes muista montako kertaa meille on tullut maahantuojan kautta varaosia takarenkaaseen. Viime viikolla tuli kokonaan uusi vanneosa ja johan se meni rikki ensimmäisessä mutkassa kun kotipihasta lenkille käännyin.
Tai jos tarkkoja ollaan niin vanneosa on kyllä ehjä, mutta jokin muu osa pettää niin, että rengas irtoaa ja laahaa vaunun runkoa myöden.
Tällä hetkellä myöskin toinen eturengas vemputtaa.
Kaikki renkaat myöskin tyhjenevät ilmasta pikkuhiljaa. 


Heti ensimmäisellä käyttökerralla sadesuoja repeytyi ja nythän se repeytyy koko ajan vähän kerrassaan lisää.

Siinä oli rikkoutumiset, mutta sitten muut käyttökokemukset.
Vaunut ovat ihanan isot ja jämäkät ja kulkevat todella pehmeästi huonollakin tiellä.
Näistä vaunuista lapsi ei kasva ihan heti yli.
Toisaalta taas iso koko tekee senkin, ettei ne mitkään kaikkein ketterimmät ole shoppailureissuilla.
Myöskin autoon mahduttaminen on hieman työn takana vaikka ajankin suht isolla autolla, Skoda Octavia hatchbackilla. Farmarimalliseen Octaviaan saa vaunut konttiin niin ettei koppaosaa tarvitse irrottaa rungosta pois. Tosin se yhdistelmä on sen verran painava ja iso, etten tiedä saisinko sitä itse autoon ja autosta pois. 

Valkoinen väri ei ole vielä ollut mitenkään hankala. Tahrat on ollut helppo poistaa kostealla rätillä. Tekonahka vain vetää kissoja puoleensa turhan paljon... 

Vaunujen toimituksessa kesti todella kauan ja ilmeisesti näin on käynyt muillakin. Myyjän sivut antavat sellaisen kuvan, että heillä olisi vaunuja varastossa, mutta eihän niitä olekaan vaan tulevat jostakin mistä lie ja viikkojahan siinä meni. Eli suht ajoissa suosittelen vaunut tilaamaan jos ne haluaa käyttöön heti kun vauva taloon tulee.

Ratasosaa ei olla vielä päästy käyttämäänkään, koska poika pötköttelee tyytyväisenä vaunuosassa. Eiköhän jo kesällä oteta ratasosa käyttöön.

Näin meillä.
Toivottavasti kaikki renkaat saadaan vielä kuntoon, jotta pääsen käyttämään vaunuja vaunulenkeillä. Muulla tavoin täällä maalla ei oikein pääse lenkkeilemään.




















(Huom. hoitolaukku on tässä kuvassa jo tuunattu ja timantit liimattu kylkiin.)





















Ja tässä vielä kuvat kun koppa- ja ratasosa on timantoitu:












Tuttinauhat

Vihdoinkin otin esille aivan uuden ompelukoneen ja pikaisesti hurautin tuttinauhoja lisää.
Ihan niin pikaisesti ne ei valmistunutkaan kuin olin ajatellut, koska ompelukone aloitti temppuilun, mutta periaatteessa jos kone toimii niin järjettömän nopeastihan näitä saisi tehtyä (kunhan ei turhan tarkasti katso ompelujälkeä).
Minä ompelen vain nurjalta puolelta suoran pötkön ja käännän ympäri.



























Käytän kääntämisessä apuna koirien pinsettejä eli suonipihtejä. Kätevää.

Lopuksi pyöräytän toisen pään putkesta tuttisilikonin aukosta ja ompelen kiinni ja toisen pään pyöräytän tuttiklipsiin kiinni.

Kankaat ovat Eurokankaasta.
Klipsit, silikonit ja nauha ovat Ebaysta ja Aliexpressistä.




















Sininen paljettinauha on jo vanhempi ja paljon käytetty ja siksi jo varsin kärsinyt.

Jotain kivaa valmista pojalle

Aina ei tarvitsekaan itse valmistaa kaikkea vaan jotakin valmistakin kivaa saa ostettua ja tällä kertaa ihana tarrateksti.




















Täältä tarran bongasin:
http://www.drdecor.fi/

Hyvin otti tarra pintaan kiinni ja toimitus oli nopea. Voin suositella.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Suklaamuna

Saan aina ihmeellisiä älynväläyksiä kaikenlaisista asioista ja tämä lukeutuu niihin.
Kaupoissa ei ole enää mitään oikeasti hyviä suklaamunia ja valitettavasti tänä keväänä ei tehty matkaa Lontooseen ja Harrodsille, josta olisin kyllä löytänyt mieluisia suklaamunia.

Ainoa ratkaisu on tietenkin tehdä omat munat.

Mitään munamuotteja en sentään omista, mutta täältä löytyi idea siihenkin ongelmaan: http://www.kamomillankonditoria.com/ 
Munat voisi valaa silikonisiin muffinivuokiin ja niitähän toki talosta löytyy.

Ensimmäistä kertaa päätin kokeilla temperointia ja siihen löytyi kätevä ohje täältä:
http://www.lahtisenvahavalimo.fi/suklaan-temperointi/ 

Temperointi olikin yllättävän helppoa ja ihan ihmettelen miten en ole sitä jo aiemmin kokeillut. Olenpahan taas viisaampi tässäkin asiassa.

Tällaisia meidän suklaamunista tuli:


















Jälkiviisas on hyvä olla tässäkin asiassa ja olisi pitänyt tehdä ihan suosiolla koko muna pelkästä valkosuklaasta. Mutta piti päästä kokeilemaan tuota kerrostamista.
Maitosuklaa ei vain ole hyvää, piste.

Ensi pääsiäisenä teen omat Mignon-munat ;)






Taimikasvatukset

Tänä vuonna olen valmistautunut erittäin hyvin taimikasvatuksiin.
Tilasin ajoissa hillittömän läjän siemeniä täältä:
http://www.seemnemaailm.ee/?lang=fi

Tilasin Ebaysta kaksi kasvivaloa.

Istutin siemeniä kerrankin ajoissa pussin suositusten mukaan.

Mitä taas kumminkin kävi. Osa kasveista on jo tähän mennessä tuhoutunut. Osa on jotenkin mädäntynyt varrestaan ja osa vain kuivahtanut.
Jotenkin epäilen, että joudun taas ostamaan valmiit taimet.
Ja joka vuosi kiroan etten enää ikinä yritä kasvattaa mitään siemenistä ja silti olen taas hamstraamassa niitä seuraavana keväänä.

Nyt kävi vielä niin hassusti, että seemnemaailmasta ostetut maissinsiemenien taimet kuolivat, sulivat nekin jotenkin hämärästi ja ostin uudet siemenet paikallisesta Rautiasta. 
Meinasin illalla todella nopeasti istuttaa siemenet ja istutuksesta todella tulikin nopea keikka kerta pussin sisältä löytyi pullea mato ja kaikki siemenet tyhjiksi syötyinä :D
Sattuuhan näitä kun kyseessä on kasvi ja puutarha. 

Olin yhteydessä Nelson Gardeniin ja pyytelin uutta siemenpussia matopussin tilalle ja ei voi kuin kehua kuinka hyvää palvelua sain. Vastasivat nopeasti ja lupasivat uuden maissipussin ja jotakin muutakin kivaa.
























Sieltähän todella tulikin kaikkea ihanaa :D Eniten huvittaa, että olin itsekin katsellut juurikin noita kaikkia siemeniä mutten kumminkaan ollut ostanut, koska aina ostan kaikenlaisia siemeniä ja jos niistä jotakin kasviksi asti kasvaa niin en oikein edes keksi käyttötarkoitusta. Esim viime vuonna tuli valtava sato punajuuria ja oli siinä vähän keksimistä mihin ne kaikki käytän.
Voisi lyödä vetoa, että nyt tulee hirmuinen sato tuosta ruusukaalipussista. Sellainen kasvi mitä en varmaankaan koskaan ole edes aiemmin maistanut, mutta tuleepahan tehtyä nyt sekin. 

Loppukesästä blogi tulee olemaan täynnä ruusukaalipäivityksiä :D

torstai 23. huhtikuuta 2015

Rattaiden tuunausta osa 2

Nyt voin todeta, että tuunaus on ihan melkein valmis.
Tai uuden istuinpehmusteen ompelu on kyllä tekemättä. Kangaskin on jopa ostamatta :D
Ehken voikaan sanoa, että on melkein valmista. Varsinkin kun se ompeluosuus tulee todennäköisesti olemaan itselle se vaikein.
Nyt sain kumminkin maalattua kruunut kankaan sivuosiin.

Värinä käytin Marabu Metallic Lineria värissä kulta (kuinka yllättävä värivalinta).


http://varinappi.valmiskauppa.fi/marabu-metallivari-p-793.html
http://www.marabu.fi/


























Ensimmäinen osa tuunauksesta löytyy täältä:
http://villanspoodles.blogspot.fi/2015/04/rattaiden-tuunausta.html





Tunnelmia Baby Showerista


Juhlathan olivat toki jo syksyllä 2014, mutta koska silloin en vielä blogia kirjoittanut niin laitetaan tunnelmia näin jälkijunassa.


















































Oli valtavan hauskat juhlat ja vauvaveikkaukseenkin osattiin veikata aivan oikea syntymäpäivä :D