maanantai 29. helmikuuta 2016

Tampereella kalaostoksilla

Jos auton nokka kääntyy kohti Tamperetta niin tottahan tilanne hyödynnetään myös akvaarioiden osalta.
Tampereen Akvaariokalassa oli minua odottamassa ylisyönyt turkoosi taistelukala. Tai ei se nyt aivan turkoosi ole, vähän enemmän vivahtaa siniseen, mutta tällä hetkellä se on paras vaihtoehto näkemistäni. Vielä se täydellinen turkoosi on hakusessa, mutta kyllä se joskus tulee kohdalle.
Taistoherra on nyt yhä paastolla, jotta olo kevenee.
Mukaan lähti myös viisi korurihmakalaa. Jahka pääsevät oikeaan ympäristöön ja paljastavat värinsä niin ovat varmasti aivan ihastuttavia ja minulle uusia kaloja.
Sateenkaarikalat pääsevät yläkerran pääakvaarioon, jahka se valmistuu. Nyt otimme sinisateenkaarikaloja parven. Niitäkään ei minulla ole ennen ollut.
Sateenkaarikalat ovat siitä meille hyvä vaihtoehto, että ne sopivat suoraan nykyiseen porakaivoveteemme. Harvassa on nimittäin ne kalat, jotka siihen veteen sopivat veden kovuuden vuoksi.


Korurihmakala

Taistelukala

Sinisateenkaarikala

Sinisateenkaarikala

Tampereella varastomyynnissä

Auton nokka kääntyi viikonloppuna kohti Tamperetta ja Prima Pet Premiumin varastomyyntiä. Ei siellä nyt aivan kamalasti mitään ollut ja tietenkin edulliset talutushihnat oli jo loppunut. Ne joita erityisesti menin sinne ostamaan. Mitäs en ollut siellä kymmeneltä aamulla...
Koirille lähti kumminkin mukaan edullisesti agilitypussi. Niin pitkä pussi ettei sitä saanut kunnolla sisällä kuvattuakaan :)
Hauska löytö oli tuo harmaa läpyskä, jolla on tarkoitus estää ettei koira pääse auton takapenkiltä etupenkeille. Tietenkin sen koiran pitäisi olla valjaissa takapenkillä...
Hieman jäi ehkä vaivaamaan etten ostanut flyball telinettäkin. Toisaalta ehtisinkö sitäkin treenata nyt tällä hetkellä.








Eiköhän Zarakin tuonne mahdu. Jos vain pussi pysyy
paikoillaan kiinnikkeillä. Keväällä päästään testaamaan.


Akvaariopöydän rakentelua

Niinhän siinä kävikin, että yläkertaan taidetaan perustaa kerralla isompi allas eikä minun vanhaa 200 litraista. Suunnitelmissa on reilu 400 litrainen jos sopiva löytyy.
Akvaarion jalustakin nyt rakenneltiin kerralla isommaksi.
Saahan siihen toki yhä laitettua sen 200 litraisenkin, mutta onhan se toki näin, että vähemmällä vaivalla pääsee jos kerralla perustaa sen kokoisen kuin tarkoitus joskus olisikin.


Kaappi kasautui sellaista vauhtia etten kunnolla kuviakaan ehtinyt ottamaan!
Liimapuulevyt ostettiin Honkkarista.
Päällimmäisin levy on jäänyt yli keittiön tasoista.
Sisäpuolelle tuli kulmarautoja ja "runkopuuta", mikä lieneekään oikea nimitys sille.
Ovet tilataan Kalustetukusta (korkeakiilto valkoiset) ja liimapulevyt maalataan itse valkoiseksi.
Hieno siitä varmasti tulee. Ainakin meidän kotiin sopiva kokonaisuus.





torstai 25. helmikuuta 2016

Taistelukalat lisääntyvät (taas)

Kylläpä meille sattui hullut taistot. Ensinnäkin, että molempien piti olla naaraita, mutta että ovatkin koiras ja naaras ja vieläpä hyvin innokkaat lisääntymään.
Toinen kuplapesä peräkkäin. Ensimmäisenkin pesän alle munivat, mutta poikasia ei koskaan kuoriutunut.
Nyt niitä on jopa kuoriutunut!
Toivon vain, että kun ruskuaispussi loppuu niin altaasta löytävät likoeläimiä tai muuta syötävää, koska ei aloitettu mitään likoeläinviljelmää...
Tämän lisääntymisyrityksen jälkeen saavat kyllä pitää jonkinlaisen tauon.
Yleensä olen joutunut nostamaan lämpötilaa reippaasti, jotta kutu alkaa, mutta nyt kutevat tyytyväisenä normaalissakin lämmössä.




Pennut kotiutuivat, talo hiljeni

Eilen lähti viimeisinkin pentu omaan kotiinsa :)
Talo on hiljainen ja oudon rauhallinen. Siltikin on aivan ihastuttavaa, että kaikki pennut ovat omien omistajiensa luona ja pääsen seuraamaan niiden kasvua ja elämää. 

Tofun ("valkoinen" uros) viimeinen leikkihetki meillä aikuisten seurassa. Ihanan reippaasti se aina osallistui:



Tässä vielä Zara ja Tex leikkimässä keskenään:



Höyryimurin esiintulo on myös merkki siitä, että pennut ovat kotiutuneet. Tulipahan tehtyä kunnon kevätsiivous ja ihan pentujen ansiosta :)


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Saksan ravuista tarkempia kuvia

Ensimmäinen kirjoitus Saksasta tilatuista ravuista löytyy täältä:
http://villanspoodles.blogspot.fi/2016/02/ravut-saapuivat-saksasta.html

Lupailin parempia kuvia niistä, joten tässä tulee:





















Rapujen kotiuttaminen kävi vähän vaikeamman kautta, koska akvaarion taistelukalat päättivät lisääntyä, enkä hennonut tuhota hienoa kuplapesää sillä, että totuttelisin ravut sinne. Joutuivat ensin viettämään vuorokauden väliaikaismajoituksessa, jonka jälkeen siirtelin ne oikeaan altaaseen.
Sekalaista sakkiahan nämä ovat ja risteytyvät keskenään, joten saapa nähdä miten outoja värejä poikasista tulee. 

Projektia pukkaa akvaariopuolella vielä lisää

Pirullista ettei vielä ole kesä ja kaikki tulevan kesän pihaprojektit vie kaikkea aikaa, koska nythän tässä ehtii puuhailla akvaarioharrastuksen parissa.

























Lasiraappa, jolla silikoneja poistetaan.

Älkää tehkö kuten me teemme vaan
siistikää allas ennen silikonien poistoa :D

200 litran allas käsittelyssä.

Eli todella päätimme kaivella varastosta vanhat altaat esille ja projekti lähtee liikkeelle siitä, että poistettiin vanhat silikonit.
Lasien väleistä ei niitä poistettu vaan vain sisäpuoliset.
Seuraavaksi uudet silikonit ja sitten jännätään pitävätkö altaat vettä. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

LV Color nestemäinen pyykinpesutabletti sekä Ainu Muumi Käsi- ja kasvopyyhkeitä testissä

Nyt on pesty useampikin koneellinen LV:n pyykinpesutableteilla.
Ensimmäinen kirjoitus aiheeseen liittyen on täällä: http://villanspoodles.blogspot.fi/2016/02/ainun-uusi-testiryhma-starttaa.html















Olen pessyt lakanapyykkiä, lapsen vaatteita, omia vaatteita. Menipä jokin koiranpentujenkin lakanapyykki tällä pesuaineella ja ainahan sillä puhdasta on tullut ja näpsäkkä käyttää.
Olen vain hieman säästäväinen pesuaineiden suhteen ja uskon, että tämän tuotteen kilohinta/litrahinta on sellainen etten sitä raaskisi ostaa.
Mutta tämä on vain sellainen oman elämän "säästökohde". Moni muu ajattelee toisin.

Talviaikaan ei onneksi tule pyykkiä ulkovaatteiden muodossa. Kevättä
odotellessa ja pelätessä...



















Entäpä ne käsipyyhkeet. Jokainen, jonka lapsi opettelee itsenäisesti syömään, tietää sen sotkun määrän. Se on kamalaa.
Käsipyyhepaketti käytettiin hetkessä ja hyväksi tuotteeksi se todettiin.





Myllyn Parhaan pannukakkujauhon testiryhmän mietintöjä

Sain testattavaksi kaksi pussillista Myllyn Parhaan uutuutta, pannukakkujauhoja.




















Toinen pannukakku tuli tehdä makeana ja toinen suolaisena. Suolainen olikin siinä mielessä mielenkiintoinen projekti, etten ole ennen suolaista pannukakkua tehnyt.

Yleisarviona voisin alkuun kertoa, että valmis kakku jäi vähän turhan tiiviisti kiinni leivinpaperiin. Olisiko syynä aika kohtuullinen rasvan määrä. Jos vertaan omaan reseptiini pannukakusta niin tähän sekoitukseen rasvaa tulee vähän. Toki onhan se terveellisempi niin.
Kiva idea on, että nesteenä voi käyttää myös vaikka kookosmaitoa. Tulee varmasti vähän uudenlaista makua.
Toisaalta taas pannukakussa on ärsyttävää juuri se, että siihen menee paljon maitoa. Ei se ärsyttävää ole silloin jos maito on menossa vanhaksi ja siitä on pakko keksiä jotakin. Ainakin meillä pannukakkua tehdään juurikin siinä tilanteessa, harvoin sitä varten ostetaan maitoa. 
Mutta ennen muinoin meillä harvoin maitoa kaapissa edes oli, koska ei sitä kukaan käyttänyt. Siinä mielessä olisi kätevää jos tähän sekoitukseen voisi lisätä vain vettä ja maito olisi korvattu maitojauheella, mutta ymmärrän, että allergioiden takia se karsisi käyttäjiä.
Tosin karsiutuu niitä varmasti muutenkin, koska sisällysluettelossa mainitaan mahdollisuus pähkinäjämistä...

Pussin sisältöä lukiessa voi heti todeta ettei siinä paljoa makeutta ole. Toki taas terveellinen vaihtoehto, mutta minä en tykkää.
En kumminkaan halunnut lisätä varsinaisesti sokeria sokerina vaan kokea millainen taikina on luonnostaan.
Joten makeassa pannukakussa päädyin kokeiluun, jossa ripottelin pinnalla rouhittua valkosuklaata sekä suklaalevitettä. Levite ei ole Nutellaa vaan Lidlin oma edullisempi versio vastaavasta.



Suklaat ovat kuin kakkakikkareita pinnalla...


















Maku oli periaatteessa ihan hyvä, mutta ei ole oman reseptin voittanutta. Yllättävän matalakin tästä jäi eikä siihen muodostunut sellaisia kuplia kuin yleensä kakkuun on tullut.

Suolaisesta versiosta tuli jo parempi, mutta pakko silti myöntää, että teen jatkossakin mieluummin suolaiset "piiraat" aivan rehellisinä piiraina enkä sotke pannukakkua siihen mitenkään.



















Suolaiseen versioon lisäsin taikinan päälle halkaistuja kirsikkatomaatteja, kinkkuviipaleita, tuoretta oreganoa, keltainen paprika, fetaa ja mausteista pippurisekoitusta myllystä, sekä hieman suolaa.
Hieman enemmän olisi ehkä täytteitä voinut olla tai kinkun korvata pekonilla, jolloin makua olisi ollut vielä enemmän.

Virallinen kampanjasivu löytyy osoitteesta; www.hopottajat.fi/pannukakkujauho
Ja somesta voi seurata muidenkin testejä tunnuksilla #paraspannari #hopopannari

Pennut muuttavat omiin koteihinsa

Talo hiljenee pennuista hitaasti, mutta varmasti.
Ensin lähti "punainen" tyttö, eli Pimu. Seuraavana päivänä lähti "sininen" poika Reino isänsä perheen luokse.
Zara pääsi myös jälleen kohtaamaan pentujen isän Riston ja hupia näytti olevan heillä jälleen.

Pentujen vanhemmat vauhdissa.


"Sininen" poika Reino

"Punainen" tyttö Pimu



Sydänkeksejä ystävänpäivään


















Kovin jäi myöhäiselle tämä ystävänpäiväpäivitys, mutta meillä juhlistettiin päivää näin herkullisilla kekseillä. 
Keksit ovat aivan tavallisia murotaikinalla tehtyjä sydänmuotilla paineltuja keksejä.
Kuvio päälle on tehty pikeerillä.
Makeaa ainakin oli :)

Ravut saapuivat Saksasta

Oi näitä jännityksen päiviä kun odottelimme rapujen saapumista Saksasta!
Tilauksen tein täältä: http://www.rendo-shrimp.de/
Pikaisella googlauksella oli Saksassa useampikin raputukku, mutta osa ei toimita Suomeen. Täältä Rendosta ilmeisesti on ainakin jokunen muukin tilannut, joten päädyin samaan.

Tilauksen tein jo kolme viikkoa sitten, mutta jostakin syystä meni kaksi viikkoa ennen kuin edes lähettivät tilausta ja kun sen lopulta matkaan saivat niin toimituksessa kesti neljä päivää kun paketti kulki Saksan, Tanskan ja Ruotsin halki.


























Parempia kuvia saan sitten kun ovat pusseista pois, mutta siellä on keltaisia, oransseja ja sinisiä. Neljänsien väriä en muistakaan, kenties jonkinlaisia punaisia :)
Vielä tarkennuksena, että nämähän ovat meidän nano akvaarion asukkaita.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Pentujen pesupäivä seitsemän viikon kunniaksi

Tänään oli pesupäivä, mutta ensin eilistä kun pääsivät poikkeuksellisesti kaikki samaan aikaan riehumaan vapaana yläkerrassa.








Riehumissession jälkeen joutuivat taas treeniin ja olemaan kuin aikuisia koiria pannat kaulassa ja näin paljonhan panta tietenkin häiritsi:




Sitten tämän päivän pesupuuhiin. Melkein ihan haikeaa, että pesu- ja trimmauskerrat kohta jo loppuvat ja pennut lähtevät omiin koteihinsa. 












"Sininen" Reino

"Sininen" Reino

"Punainen" Pimu

"Valkoinen" Tofu



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pennut ulkoilevat yhä

Otsikoiden keksiminen näihin pentujuttuihin alkaa olla jo hieman haastavaa, koska samat rutiinit toistuvat meillä päivittäin.
Nämä kuvat ovat muutaman päivän takaisia kun vielä oli lunta maassa.

Tytöt

"Valkoinen" poika


"Valkoinen"

"Pinkki"

Tuo "pinkin" asento... Kenguru?

Texin kimpussa. Onneksi Tex tykkää touhuta pentujen kanssa.



Lumipallon syöminen on niin kivaa..