perjantai 29. joulukuuta 2017

Videopätkiä chihupennuista

Pakko oli jälleen kameran kanssa pyöriä kun pennut olivat jaloittelemassa. Ovat ne niin hauskoja tässä iässä kun velä niin moni asia on uutta ja ihmeellistä. 














http://villans.net/pentueetlitters/d-puppies-d-pennut/

Fougasse

Sain vanhemmiltani aivan loistavan joululahjan, monitoimikoneen. Sormet syyhysivät päästä testaamaan erityisesti taikinakoukkua leivän vaivaamiseen ja ensimmäiseksi leiväksi valikoitui fougasse, jota en ole vielä koskaan tehnyt.
Kyllä oli aivan loistava laite. Miten ilman sitä on voinut elääkään!





Ihana koostumus <3

Ohje on täältä.

Ainekset (2 kpl)

  • 3 dlvettä
  • 10 ghiivaa
  • 8 dlvehnäjauhoja (erikois)
  • 3/4 dloliiviöljyä
  • 2 tlsuolaa

Lisäksi

Voiteluun ja päälle oliiviöljyä ja merisuolahiutaleita sekä halutessasi tuoretta rosmariinia

Mittaa haalea vesi leivontakulhoon tai yleiskoneen kulhoon. Liuota veteen murennettu hiiva. Lisää suurin osa jauhoista ja vaivaa matalalla nopeudella muutamia minuutteja.
Lisää öljy ja anna koneen käydä vielä muutamia minuutteja. Lisää loput jauhoista ja suola. Vaivaa taikinaa korkeammalla nopeudella 5 minuuttia. Voit tehdä taikinan myös käsin. Vaivaa taikinaa riittävän pitkään, jotta siihen muodostuu hyvä sitko.
Kohota taikinaa peitettynä 30 minuuttia. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jatka kohottamista 30 minuuttia.
Jaa taikina kahteen palaan. (Itse tein vain yhdenison leivän.) Kauli kumpikin pala soikeiksi levyiksi ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tee leipiin terävällä veitsellä lehtimäiset viillot. Kohota vielä tunti peitettynä.
Voitele fougasse-leivät oliiviöljyllä. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia, kunnes fougasset ovat kauniin värisiä.
Voitele vastaspaistettuina kertaalleen oliiviöljyllä. 

Synttärit

Loppuvuosi on täällä aina yhtä juhlaa lukuisten synttäreiden muodossa ja viimeisin synttärisankari on 29.12. Zimi, Olymbinar´s Genesis.
Ikää tuli tänään jo 10 vuotta!
Onnea Zimi :)



maanantai 25. joulukuuta 2017

DIY glitteröity muki ja koirille kuppi



Tämän vuoden diy joululahjat olivat tällaiset posliiniastiat, jotka oli glitteröity.
Liimana oli Mod podge, joka käy astioille ja lopputuloksesta pitäisi tulla jopa konepesun kestäviä kuukauden kuivumisajan jälkeen. Suosittelen tosin silti käsinpesua.

Ensin pohjalle liima, glitteri päälle ja kuivumisen jälkeen glittereiden päälle vielä kaksi tai kolme kerrosta samaa liimaa. 





Näissä kuvissa en ole vielä huuhtaissut astioita, joten glitteriä on vähän siellä sun täällä.


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulutunnelmia ennen aattoa
















DIY joulukalenteri

Lapset ovat nyt sen ikäisiä, että nekin arvostavat jo joulukalenteria, jonka on itse tehnyt. Joten tällaiseen kalenteriin päädyin.
Oksa on glitteröity. Hioin oksaa hiekkapaperilla siistimmäksi. Pinnalle ihan normaalia askartelumaalia ja glitterit päälle.
Kalenteriluukkuina toimi tänä vuonna Ikeasta ostetut pussukat, joiden mukana tuli valmiit päivämäärätarratkin, joten pääsin varsin helpolla siltä osin askartelussa.




Kuvausvaiheessa oli jo osa luukuista ehditty avata :D

lauantai 23. joulukuuta 2017

Chihupennut neliviikkoisia


Pieni valokuvaussessio D-pennuista kun ikää oli päivää vajaa neljä viikkoa. 











Mamma aina yhtä kuvauksellinen :D

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

DIY koiralle peti



Etsiskelin kivoja peti-ideoita ja tämä iski heti olemalla hieman erilainen. On siitä myös tullut erityisesti meidän veteraanin suosikki. Peti on takuulla pehmeä ja lämmin.





Leikkaa kankaasta haluamasi kokoisia neliöitä 15 kappaletta. Se oli minusta työläin vaihe...
Kuvista näkee varsin hyvin esimerkit miten ommellaan palasia yhteen pedin muodostaessa lopulta tähtikuvion.
Ompele ensin pääliosan tähdet, sitten sivut ja lopuksi pohja. Jätä pohjaan jokin sauma auki, jotta voit täyttää vanulla sitä kautta.
Jos olisi erityisen fiksu ja taidokas ompelija niin tekisi ensin erikseen petiin sisäosan ja sille kuoret, jotka saisi vetoketjun avulla pois ja pesuun. Nyt tällaisenaan tätä petiähän ei oikein voi pestä...
Mutta koska ompelu ei kumminkaan ole ihan mielipuuhaani enkä koe olevani siinä erityisen etevä niin tuppaan oikomaan asioissa.
Sainhan myös tämän pedin pohjakappaleet ensin ommeltua aivan väärin, koska yritin noudattaa netistä löydettyjä ohjeita :D
Miehen piti etsiä mikä palanen oli virheellisesti, koska omat silmät ei sitä löytänyt... Sitä sokaistuu omille virheilleen...


tiistai 5. joulukuuta 2017

Pojan 3 -vuotis synttärit




Vaikka on ihanaa se, että tytöllä on synttärit kesällä ja jos hyvä tuuri käy niin aikaa voi viettää myös ulkosalla, mutta on näissä talvisynttäreissäkin ehdottomasti omat puolensa.
Ruokien kylmäsäilytys on valtavan yksinkertaista toteuttaa ulkotiloissa ja tuleva joulu mahdollistaa yhdistää teemaan myös vähäsen jotakin jouluista, mutta ei kumminkaan liikaa, jotta olemme juhlimassa synttäreitä eikä joulua.

Löyhä teema oli tällä kertaa Late Lammas, joulu ja Suomi 100.


Tuulihatut suolaisella täytteellä.
Kinkkua, tuorejuustoa ja punasipulia.
Kolmioleipiä.
Kanaa, punasipulia, tuorejuustoa sekä majoneesia.

Tonttutomaatit.
Täytteenä yrttituorejuustoa. Silmiksi olisi voinut laittaa
pippurit, mutta minusta ne olisi ikävä syödä tai kaivella
pois.




Joulukuuset.
Pohjalla mausteiset lihapullat, kurkku ja juustotähti.


Piparkakkucupcaket.



Cupcakeken rinnalla on mustikkamarmeladit sekä
valkosuklaakonvehdit.
Nämä kuuluivat Suomi 100 teemaan värimaailman
takia, mutta marmeladeista tulikin paljon tummemmat
kuin ajattelin, joten teeman värit eivät ihan käy ilmi.


Glögitryffeleitä



Täytekakku mangotäytteellä.