sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kissanhiekkatesti sekä pikatesti märkäruokapussista

Sain ilmaisen Compact Care Classic kissanhiekkasäkin paikallisen M&M:n syntymäpäiviltä jokin aika sitten ja eilen kaadoin hiekan vessalaatikkoon ja testi alkakoon.
Puupellettiähän olemme käyttäneet tähän asti, koska se on tuntunut mukavammalta käyttää. Se ei pölyä ja imee todella hyvin pissahajut. 
Ikävän paljon sitä puupurua kumminkin tulee vessasta pois tassujen mukana ja aina kun katti on vessassa käynyt ilmestyy meidän portaikkoon sellainen puupuruvana.

Yllätyin hieman, että tämä merkki onkin MM:n "oma merkki". Toisaalta tietenkin juuri sellaisia jaetaan ilmaiseksi, jotta saisivat lisää käyttäjiä juuri niille omille merkeilleen. Pysyy katteet parempina kun myydään omia tuotteita.

Ensimmäinen fiilis hiekasta oli, että onpa ihanaa, että se todella oli pölytön kun sen kaatoi laatikkoon. Aiemmat hiekat, joita olen testannut, ovat kumminkin jonkin verran pölynneet vaikka muuta luvataankin.
Jännitti myös käyttääkö kissat hiekkaa, koska ovat tottuneet puupellettiin, mutta näemmä hiekka kelpaa.



























Tänään siivosin vessan ensimmäisen kerran ja en ole täysin tyytyväinen.
Ensinnäkin vessa on tietenkin varsin painava nostella, mutta se ei ole juuri tämän merkin hiekan syytä vaan yleensäkin hiekka on aina kovin painavaa verrattuna puupellettiin. 

Pissat olivat valahtaneet hiekan läpi laatikon pohjalle ja oli jämähtänyt sinne isoksi kovaksi alueeksi. Niin jämähtänyt, että vessalapio taipui epäilyttävästi ja kun paakku lähti irtoamaan, meni se pieneksi muruseksi. 
Vaikuttaisi kuin hiekkaa pitäisi olla vieläkin paksumpi kerros, mutta koska säkkejä oli vain tuo yksi niin en nyt saa testattua toimisiko paksummalla kerroksella paremmin vai onko hiekka vain huonohkoa.

Tämän kokeilun perusteella en vaihtaisi vielä hiekkaan tai en ainakaan tähän merkkiin.
Se pitää vielä sanoa, että edelleen vessaa siivotessakin oli kiva juttu ettei hiekka pölyttänyt ollenkaan eikä sitä ole kulkeutunut tassuissa samalla tavalla kuin puupöly kulkeutuu.


Purinalta tuli ilmainen testipussukka Gourmet mon Petit ruokaa:


















Hyvinhän tuo näytti maistuvan kaikkiruokaiselle Prinsessalle.
Tosin mitään tietoa ei ole mitä ruoka sisältää, koska sisältöä ei lukenut pussukassa eikä tuotteen kotisivuillakaan...









Chihuahuan pennun tarvikkeita sekä punkkimyrkkytilaus Englannista

Tuleva chihu ei varmaan oikeasti tarvitsisi yhtään mitään hankintoja kuin ehkä juuri vain pentupannan, mutta tietäähän sen, että kaikenlaistahan sille tietenkin tulee hankittua ;)
Nyt kumminkin posti toi sen ainoan pakollisen, eli pentupannan.
Tulee aina vain todellisemmaksi koko pentuhankinta, ihanaa.


















Samana päivänä tuli myös Englannista kissoille punkkimyrkky. Eipähän tarvitse enää kysellä myisikö joku eläinlääkäriasema myrkkyä tai maksaa ylihintaa apteekista ostaessa.
Kävelipähän juuri eilen omaa käsivartta pitkin punkki...
Aina yhtä ihanaa huomata sohvalla istuessa, että itsessä kävelee punkki ja koska päällä ei ollut enää edes ulkovaatteita niin ötökkä on siirtynyt jostakin eläimestä.
Tuollaisen jälkeen kutittaa tietenkin vähän kaikkialta ja tuntuu, että kaikkialla olisi punkkeja.

Pissailukieltomerkkikin tuli. Ai että nimittäin hieman ärsyttää se, että eräs antaa täällä poikakoiransa nostaa koipea meidän postilaatikkoon!
Täällä, missä olisi monia muitakin mahdollisia paikkoja koiraansa pissattaa niin pitää antaa tehdä tarpeensa postilaatikon kylkeen.
Nyt varsinkin kun kohta asennamme uuden laatikon niin en todellakaan haluaisi sen kyljessä nähdä mitään isoa pissavanaa.
Mahtaa olla näky kun laitan kieltomerkin ja lisäksi oli aatoksissa ympäröidä laatikkoalue jonkinlaisella huomionauhalla :D
Näenköhän vielä jossakin paikallislehden vitsipalstalla kuvan tästä virityksestäni. 
Vai pitäisikö itse jopa lähettää se kuva.

Palatakseni vielä alkuperäiseen aiheeseen niin tässä tuore kuva Inoponasta:


















Kuvaajana jälleen Kennel Shapiro´s.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Bataattiranskalaiset dipillä

Päivästä tulikin sadepäivä, joten lounastaukoon voi käyttää enemmän aikaa ja valmistaa lisukkeeksi bataattiranskalaisia.




















Baattia ei tarvitse kuoria, mutta hyvä huuhtelu ja harjaus on hyvä tehdä.
Viipaloi mahdollisimman tasasuuria viipaleita. 
Huuhtele vielä viipaleet ja kuivaa pyyhkeen päällä (tällä tavalla pitäisi tulla rapeampia).
Levitä uunipellille ja pyörittele oliiviöljyssä (öljyä noin ruokalusikallinen).
Ripottele päälle vielä suolaa ja maissitärkkelystä kaksi ruokalusikallista (jälleen sen takia, että olisivat rapeampia).
Laita uuniin puoleksi tunniksi noin 200 asteeseen ja pyöräytä pari kertaa ranskalaisia paiston aikana.




















Lisukkeena kärvähtänyt broiskufilee sekä tomaatteja, joiden seassa on oman maan kevätsipulia. Ihanaa, että kohta saa tomaatitkin omasta pellosta. Ainakin toivottavasti.

Dippi oli niinkin helppo kuin:
majoneesia
chilikastiketta
ripaus merisuolaa myllystä
rouhaisu pippurisekoitusta myllystä

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kissanpennut 29.5. (hieman alle kuusiviikkoisia)

Vauhti vain lisääntyy näillä vauhtiveikoilla.
Ensi viikolla olisikin jälleen madotuksen aika. Kovasti popsivat kaikenlaista kiinteää ruokaa ja toivottavasti kohta käyttävät ainoastaan kissanvessaa tarpeidensa tekoon.
Pojan nimeksi olen hieman kaavaillut Kingiä ja tytön nimi on vielä mietinnässä.



Tällaista mukavaa tuhoa saavat aikaiseksi ;)
Pitänee hankkia niille ihan oma kunnon iso kissanvessa, koska tuosta matalasta totutteluvessasta tietenkin lentelee kaikkea yli laitojen.
Plus se näemmä myös kulkeutuu kaikkialle. Ei sen paikka ole keskellä huonetta vaikka kuvassa se niin onkin.



Astetta parempi pitsaleipä

Voi niitä lapsuusmuistoja kun aikoinaan välillä oli iltaruokana pellillinen pitsaleipiä.
Lapsille oli juusto-ketsuppi ja vanhemmille juusto-tonnikala-ketsuppi.
Yhä edelleen tämä ihan perus juusto-ketsuppikin maistuu erittäin hyvälle ja tonnikala ei edelleenkään maistu :D

Tällä kertaa kumminkin päädyin tekemään hienostoversion tästä helposta iltapalasta ihan vain sen vuoksi, että jääkaapissa sattui olemaan mozzarella.




















Pohjalla mozzarellaa ja päällä salamia, basilikaa silputtuna, valkosipulia ja kirsikkatomaattia.
Mausteina vielä lisäksi pippurisekoitusta myllystä, hitunen oreganoa ja hyvää oliiviöljyä.

Koko komeus paahdetaan uunissa sopivan rapsakaksi.

Olisin hieman kaivannut mozzarellojen alle ketsuppia, mutta kerta unohdin sen laittaa niin en viitsinyt sitä enää tuohon päällekään lisätä, mutta seuraavalla kerralla lisään vielä ketsupinkin lisäkosteutta tuomaan.


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Painoleipä sekä lohipastasalaatti

Painoleipä on aivan ehdoton yksi uusi suosikkireseptini. Hieman se on työläs tehdä, koska leivän sisälle tulee niin paljon täytteitä, mutta se vaiva kannattaa nähdä.


















1 vaalea maalaisleipä
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria
400 g broilerin fileepihvejä
1 tl timjamia
1 rkl sitruunan mehua
1/2 tl suolaa
1 pihvitomaatti
125 g mozzarellaa
2 rkl dijonsinappia
50 g tuoretta pinaattia
10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 ruukku basilikaa
1 ruukku rucolaa

Halkaise leipä yläosasta, säästä kansipala ja kaavi pehmeä sisus pois.

Suikaloi sipuli ja valkosipuli. Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla ja kuullota sipuleita 3 minuuttia. Lisää suola ja mustapippuri. 
Nosta sipulit pois, lisää pannulle 1 rkl öljyä ja paista broilerin fileet kypsiksi.
Mausta timjamilla, sitruunan mehulla ja suolalla.

Viipaloi tomaatti ja mozzarella.

Täytä leipä.
Levitä ensin 1 rkl dijonsinappia leivän pohjalle ja nosta päälle sipulit.
Asettele tomaattiviipaleet sipuleiden päälle.
Painele tuore pinaatti tiiviisti päälle ja lisää broilerifileet, mozzarella, basilika, aurinkokuivatut tomaatit ja lopuksi rucola.
Voitele leivän kansipalan sisäpuoli sinapilla ja paina kansi leivän päälle.

Kääri leipä folioon ja anna vetäytyä painon alla jääkaapissa yön yli.
Painoa saa olla leivän päällä reippaasti. Itse laitan leikkuulaudan ja laudan päälle esimerkiksi muutaman maitotölkin.

Lämmitä leipää ennen tarjoilua hetki 175-asteisessa uunissa ja herkku on valmis syötäväksi.



Lohipastasalaatti oli todella iloinen yllätys maukkaudellaan. Yleensä teen aina broilersalaatin, mutta nyt tuli ihan yllättäin mieleen, että jos kokeilisikin kalaversiota.



















500 g kierrepastaa
1 punainen paprika kuutioituna
500 g lämminsavulohifilettä
2 purkkia ananaspaloja ( á 227/135g)
1 punasipuli 
1 ruukku tilliä
2 suolakurkkua
1 prk Auran kurkkumajoneesia
3 tl dijonsinappia
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta.
Kaada pasta isoon tarjoiluastiaan. Pilko sekaan lämminsavulohi ja paprika.
Lisää valutetut ananaspalat ja kuutioitu punasipuli.
Valmista kastike: sekoita kurkkumajoneesin sekaan dijonsinappi, ripaus suolaa sekä mustapippuria myllystä.
Kaada kastike salaatin joukkoon sekoita hyvin.
Silppua tilli ja pilko suolakurkut ja lisää ne salaattiin ja lopuksi vielä sekoitus.


Huom. Valmistamme aina lohen itse savustaen.
Maustan lohen sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla
Joten maistelen salaattia valmistusvaiheessa ja arvioin suolan ja pippurin tarvetta.


Mämmimudcake

Pääsiäisenä olisi monia kivoja kakkuvaihtoehtoja olemassa ja viime pääsiäisenä kokeilin mämmimudcakea ja oli todella hyvää ja mehevää. Suosittelen kokeilemaan!



















150 g voita
150 g taloussuklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g mämmiä
100 g mantelijauhetta
1/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl leivinjauhetta


Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoka.

Sulata rasva teräskattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Lisää sokeri ja munat sähkövatkaimella vatkaten. 

Sekoita joukkoon mämmi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. Kakun tulee jäädä keskeltä tahmean taikinamaiseksi, joten seuraa kypsymistä.

Kakun lisäksi tarjosin vaniljavaahtoa, johon oli hieman sekoitettu sitruunankuorta mukaan.


Maissisosetta sekä kanaa

Uusien makujen testailu jatkukoon jälleen!

Nyt testissä maissisose sekä kana. Poika todellakin on jo siinä iässä, että voimme maistella lihaa. Kylläpä aika rientää.

Maissisoseeseen olisin halunnut ihan tuoreita maisseja, mutta valitettavasti ei niiden sesonkiaika vielä ole, joten tyydyin pakastealtaan 200 gramman maissipussiin.
Keitin maissit noin desissä vettä. Pitkää keittoaikaa ne eivät vaadi, olisiko ollut noin viisi minuuttia kiehumassa.
Sen jälkeen soseutus tehoseikoittimella ja lopuksi vielä siivilöin massan, jotta saan kuoret eroteltua. 
Erottelin ne siksi, koska poika ei vielä valtavan innolla syö kaikenlaisia kökköjä ja koska muutenkin on uusi maku niin mieluummin tein nyt ihan sileän mössön.
Löysensin seosta maissien keitinvedellä, joten muista ettet kaada sitä viemäriin.

Tässä seos on siivelöintivaiheessa:






















Tässä valmis pakastukseen. Etualalla on kuorimössö, joka ei meillä mene roskikseen vaan löytää tiensä eläinten ruoaksi.



























Kana valmistui fileet viipaloimalla ja keittämällä kypsäksi.
Lopuksi jälleen tehosekoittimella mössöksi ja löysennys keitinvedellä ja pakkaseen pakkaaminen.

Tässä keittämisen jälkeen:






















Ja tässä soseutettuna:




















Jälkkäriksi luumu-päärynää ja mangoa:










tiistai 26. toukokuuta 2015

Ristiäiskakku

Tällaisen kakun loihdin poikamme ristiäisiin.
(Nimi sutattu piiloon.)

Täytteenä vadelmaa, valkosuklaata ja lemon curdia.





maanantai 25. toukokuuta 2015

Kanien kesäruokinta

Tänä kesänä täällä asuu toivottavasti erittäin onnellisia kaneja.
Yritän nimittäin pääsääntöisesti ruokkia niitä sillä mitä luonnosta löytyy.
Niin kauan kuin täällä ollaan asuttu on toiveena ollut, että voisi hyödyntää omaa pihaa ruokinnassa, mutta hyödyntäminen on kumminkin jäänyt valitettavan vähäiseksi.
Mutta nyt tänä kesänä yritän toteuttaa toiveeni.

Jokin hyvä puoli siinäkin, että meidän piha on yhä keskeneräinen ja on lähes kuin luonnon niitty ja sieltä saa tällaista viikateella riehuessa:





















Kanit nautiskelemassa:





















Tässä on ainoastaan se huono puoli etten edelleenkään oikein hallitse viikatetta :D
Alue jonka viikatoin ei edes hetken päästä näytä siltä, että siellä olisi oikeasti riehuttu viikatteella. Toki kuten kuvasta näkee niin kyllä sieltä sitä heinää katkeaa, mutta hyvin paljon myös vain lakoaa ja nousee hetken päästä takaisin pystyyn.
Iso plussa nimittäin olisi, että alue samalla vaivalla siistiytyisi, mutta se ei ihan toteudu.
Haaveissa onkin ollut ostaa pitkävartiset ruohosakset, mutta jestas kuinka kalliita ne ovat!


http://www.fiskars.fi/Piha-ja-puutarha/Tuotteet/Nurmikon-hoito/Ruohosakset/113690-Servo-System-Ruohosakset-pitka





















Please Biltema, voisitko tuoda valikoimaasi vastaavan järkevällä hinnalla?
Tiedän, että jos nyt sorrun ostamaan kalliit sakset niin ensi kesäkautena Biltemassa on vastaavat puoleen hintaan :D

Nyt joku ajattelee, että onhan viikate huomattavasti kätevämpi ja nopeampi ja niin varmaan onkin, mutta silti haluaisin nipsuttaa noilla saksilla. Kyllä niillä sen verran jaksaa/ehtii nipsuttaa, että saa kaneille yhden päivän ruoat kerralla.

(Kauhulla odotan sitä hetkeä, koska löydän itsestäni punkin kerta vaellan heinässä...)




Viisumättöä pekoni-punasipulibruschetan muodossa

Euroviisuja ja mättöä.
Tällä kertaa pekoni-punasipulibruschetoja.

Paista pekonit rapeiksi ja laita ne talouspaperin päälle valumaan, jotta liika rasva imeytyy pois.
Viipaloi punasipulit (2-3kpl) ja paista niitä pekonin rasvassa. Mausta ne pippurisekoituksella tai mustapippurilla ja suolalla sekä 1,5 ruokalusikallisella balsamiviinietikkaa. Hauduta pari minuuttia.
Leikkaa ciabatasta noin kahden sentin viipaleita ja lado ne uunipellille leivinpaperin päälle. 
Halkaise valkosipuli ja hiero leivät molemmilta puolilta sillä. Voitele leivät oliiviöljyllä.
Paahda leipiä grillivastuksen alla 250 asteessa, kunnes leivät saavat hieman väriä.
Kokoa leipä laittamalla sipulia pohjalle ja päälle pekoniviipale ja nauti.



















Juomina täysin limulinja edelleen. 
Drinksuissa on limeä ja Lidlin sitruunalimua.
Ja tölkeissä on ihanat kätevät Pitimet.



















Suomihan ei edes finaaliin päässyt, mutta hyvä viisu voitti ja onnea Ruotsille.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Kissanpennut 23.5. (hieman vajaa 5 viikkoisia)

Riehuminen vain lisääntyy.




Vaippoja on hauska nykyään vaihtaa kun samaan aikaan joku räppii varpaita :D


torstai 21. toukokuuta 2015

Puutarhatouhuja

Hieman mälsästi päivä alkoi sateella, joten koko päivää ei viitsinytkään puuhastella ulkotöissä, mutta onneksi sateet hetkeksi väistyivät ja kipaisin Rautian taimiosastolle.

Sieltä lähti mukaan tällä kertaa kurkku (tapoin omat siemenistä kasvatetut taimet), munakoiso, mansikoita, timjami ja hyvästä alennuksesta minikiivi.

Munakoiso oli kyllä taas niin puhdas heräteostos.
Mitä ihmettä teen munakoisolla! En edes syö moista kasvista. 
Mutta se näissä puutarhajutuissa onkin hauskaa, että kun kasvattaa kaikenlaisia hassuja juttuja niin tulee väkisinkin keksittyä aivan uusia ruokia.
Viime vuonna kasvatin hillittömät määrät punajuuria ja niistä valmistin esimerkiksi punajuurikakkua ja säilykkeitä. Kyllä kelpasi käyttää jouluna rosolliin oman maan punajuuria.
Ehkä tästä munakoisostakin valmistuu vielä jotakin todella hyvää ruokaa.
(Tai sitten onnistun tappamaan taimen.)

Minikiivialennuskin osui juuri hyvään saumaan, koska yksi vanhempi kiivi on näemmä meidän kasvipenkkiin kuollut. Oikeasti meillä on jo kaksi elävääkin kiiviä enkä todellakaan olisi tarvinnut kolmatta, mutta hei jos sillä on hintaa pari euroa niin voiko sitä jättää ostamatta!

Tietenkin kun sain pojan puettua ja ähellettyä kantorepun selkääni niin alkoikin vesisade uudestaan :D
Mutta sateen jälkeen taivaalle tuli ihana sateenkaari.




















Yksi kesäkukkaistutuskin valmistui. Ihanan kesäistä!

























Timjami löysi tiensä yrttipenkkiin.
Pitänee myöntää, että tuo kuvan etualan kuiva rosmariini ei lähde kasvamaan vaan kenties pitäisi jo heittää pois :D
Miksei sekin voinut olla monivuotinen...
Ruohosipulit onneksi nousee vuodesta toiseen.
Lääpähtäneet ruohosipulit ovat Lidlin sipuleita, mutta ne ei tunnu viihtyvän.

























Lähdin siistimään viime vuonna tehtyä mansikkapenkkiä. Se oli totaalisen rikkaruohittunut lyhyessä ajassa eikä siellä paljoa ollut edes mansikoita jäljellä. Onneksi ostin pari taimea lisää. 
Pitää muutenkin kai taas siirtää mansikkamaa muualle, koska se on nyt piharemontin tiellä, tietenkin...
Pakko oli nappaista kuva meidän ojan asukeista:




















Oja on täynnä sammakoita! Mies olisi korjannut ojaa niin, että se kuivahtaa, mutta en tietenkään voinut sallia sellaista. Täytyyhän sammakoilla olla mahdollisuus kasvaa aikuisiksi.

Vielä lopuksi uusia testauksia:




















Bataatti piti laittaa kasvamaan jo keväällä, mutta jotenkin se vain unohtui. Nythän on liian myöhäistä jo, mutta ei se mitään. Pakko on silti testata.
Kipossa valkoinen siemen on mango. Joskus aiemminkin sitä kokeilin, mutta taisin unohtaa kastelun eikä siitä mitään tullut. Jos nyt en unohtaisi!
Muovikipossa on myös pieni ruskea siemen ja se on oliivi. Suoraan Kreikasta tulleista oliiveista :) 
Jos ne lähtisi kasvuun, tulisi niiden sijoituspaikka olemaan uudella lasitetulla terassilla.

Hienostokoirien herkut

Nyt todella tuntuu, että nämä meidän koirat ovat melkoisia hienostokoiria.
Tänään ruokana saivat neljän viljan puuroa, poroa, viiriäisenmunia ja iso loraus oliiviöljyä.
Sellaiset raaka-aineet, että niitä itsekin söisi, mutta ei ehkä kumminkaan ihan tällaisena yhdistelmänä :)

























(Ihan noin "puuroista" ruoka ei sentään ollut kuin miltä näyttää vaan lihat ovat lähinnä siellä puuron alla.)



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Eläinlääkäri ei ole apteekki

Opinpahan tänään jälleen kerran jotakin uutta.
Eläinlääkäriasema ei ole apteekki.
Kävin Nurmijärven Animagista kyselemässä matolääkkeiden ja punkkikarkotteiden hintoja. 
Siellä ei ollut sopivaa matolääkettä kissanpentuja ajatellen, mutta punkkikarkoitteen olisin ottanut.
Kaivelin tyytyväisenä jo pankkikortin esille kun hoitaja kyseli kissan terveyskorttia ja tietoja. Sanoin, että ei meidän kissat täällä ole asioinnut, mutta koirat kyllä joskus.

Vastaus oli, että ei sitten voida myydä vaikka onkin reseptivapaita aineita. Me kun ei olla apteekki vaan myydään vain täällä käyville asiakkaille.

Taisi leuka loksahtaa minulta auki moisesta vastauksesta.
Ikipäivänä ei olisi käynyt mielessä, että eläinlääkäriasemat eivät enää myykään näitä reseptivapaita aineita ihan kaikille ketkä niitä tulee kyselemään!

Nyt oikeastaan kiinnostaa, että onko tämä jokin höntti Suomen lainsäädäntöjuttu, jolla yritetään ohjata ihmisiä vain apteekkiin vai onko tämä Animagin linjaus vaiko pelkästään tämän aseman linjaus.
Kauppaahan se on tuokin. Ilmeisesti rahaa tulee muutenkin. 

Oli miten oli, mutta nyt taitaa sittenkin lähteä tilaus Englantiin. Tarkoitus oli alunperin sieltä tilatakin, mutta nyt kun ei olisi tullut yhtä isoa tilausta kuin viime vuonna niin toimituskulujen osuus olisi ollut suht suuri pelkille punkkiaineille ja siksi ajattelin kerrankin ostaa jotakin Suomesta. 



tiistai 19. toukokuuta 2015

Kissanpennut jo neliviikkoisia

Tyttöpentu on ilmeisesti päättänyt laajentaa reviiriään ja talo portin ulkopuoleltakin kiinnostaisi:




Näissä kuvissa ovat hieman alle neliviikkoisia vielä.