sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Eukanuba Daily Care loppumietelmiä

Eukanuban ruoan virallinen testausjakso alkaa olla lopussa ja loppumietelmänä voin vielä todeta, että kyllä ulosteen määrä näytti vähenevän tällä ruoalla.
Toki ruokien kanssa on aina sellainen tilanne, että se mikä käy toiselle, ei käykään toiselle.
Nyt kun virallinen testausjakso on päättymässä, siirryn syöttämään loppusäkissä olevat ruoat kuten normaalistikin meillä pyritään syömään, eli puolet lihaa ja puolet nappulaa.
Lihana tällä hetkellä tulee olemaan Vommin (Vom og Hundemat) kana.

Lisähöysteenä sekaan tulee vielä öljyä.

www.hopottajat.fi/eukanubadailycare/
#eukkis




Astutusmatkalla Zaran kanssa

Kaksi onnistunutta astutusta takana ja nyt vain toivomme parasta <3








perjantai 23. lokakuuta 2015

Aitatalkoot


Pian pysyy omat koirat omalla pihalla ja vieraiden koirat pois meidän pihalta.
Plussana, että poikakin pysyy varmemmin pihassa eikä hetkessä livahda väärille poluille.
Portit täytyy vielä rakennella, mutta tarvikkeet niihin olisi olemassa. Ei puutu kuin aikaa niiden tekemiseen :)









torstai 22. lokakuuta 2015

Porkkanakakku

Siitä onkin jo kauan kun viimeksi olen tehnyt porkkanakakkua, mutta nyt idea välähti jostakin päähän ja tämä oli oikein kätevä talkooruoka.
Pohjan tein edellisenä päivänä valmiiksi ja juuri ennen tarjoilua levittelin päällisen kakun päälle. 
Hyvin vaivatonta ja kerrankin ei mennyt koko talkooaika siihen, että itse häärin keittiössä.
























Resepti oli tämä.

350 g porkkanaa raasteena
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl öljyä
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

50 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. 
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää öljy  ja porkkanaraaste.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (3 l).

Paista 175-asteessa noin 50 minuuttia. Anna kakun hieman jäähtyä ja kumoa.

Sulata voi kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon muut ainekset.
Levitä kuorrute kakun pinnalle.


Lasagne

Onkohan muiden bloggaajien keittiö aina täydellinen vaikka millaista herkkuruokaa valmistaa.
Myönnän, että meillä on kaaos. 

Ruokien valmistaminen ja lapsen perään kyttääminen ei aina ole yksinkertaista.



















Sotkusta riippumatta lopputuloksesta tuli hyvä ja maistuva.






















Resepti oli tämä.
Edellisen lasagnen tein jonkun toisen bloggaajan ohjeella, mutta eihän sitä enää löytynyt mistään. 
Yllättävän hyvä tuli kumminkin tuolla Myllyn Parhaan reseptilläkin.
Ohjeesta tulee yhteen vuokaan, mutta minä tein tuplana, jotta koko talkooväelle riittää ruoka.

Noin 350 g lasagnelevyjä

Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
2-3 dl lihalientä
n. 1 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta (tai mustapippuria)
1 rkl basilikaa

Juustokastike:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
200 g juustoraastetta (mozzarella)
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1 tl viherpippuria

Valmista jauhelihakastike: 
Ruskista jauheliha ja lisää hienonnetut sipulit, raastettu porkkana ja muut aineet. Anna kastikkeen hautua noin 30 minuuttia.

Valmista juustokastike:
Sulata voi, lisää vehnäjauhot ja vatkaa maito vähitellen kastikkeeseen. Anna kiehua muutama minuutti.
Ota kattila pois levyltä, sekoita joukkoon puolet juustoraasteesta ja mausta.

Levitä voideltuun uunivuokaan kerros jauhelihakastiketta ja sen päälle kerros juustokastiketta. Peitä kerros vierekkäin asetetuilla lasagnelevyillä. Levyjä ei tarvitse esikeittää. Tee vuokaan 3-4 samanlaista kerrosta.

Kaada päällimmäiseksi kerrokseksi juustokastiketta ja ripottele pinnalle loput juustoraasteet. Kypsennä lasagnea 175-asteessa noin 50 minuuttia.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Uusia kokeiluja kutistemuovilla, tulostettavia kuvioita

Aivan uusi testailu oli kutistemuovi, johon voi tulostaa kuvia. 
Todella hauska idea!
Koirahahmoista olin ajatellut tehdä taas vaihteeksi näyttelynumeroklipsut, mutta kuva on varsin tumma, jos ei ole valoa vasten. Jostakin syystä oikeasti kuvat myös vihertävät.
Syytä siihen en tiedä, mutta esimerkiksi harmaa Tex on oikeasti enemmän vihreä kuin harmaa...
Mutta tuolleen valoa vasten ikkunalla näyttävät ihan kivoilta, kuten kuvasta näkyy:


















Tämä muovi oli jotenkin helpompaa leikata kuin ne, joita olen Sinellistä ostanut. Se oli toki iso plussa kun tekee tällaisia pikkutarkkoja tekeleitä.
Muovin ohjeessa kehoitettiin käyttämään tulostimen käsisyöttöä, mutta en jaksanut tutkiskella miten meidän monimutkaisessa isossa tulostimessa sellainen toimii, joten tökkäsin muovin vain normaaliin paperisyöttöön, sillä seurauksella ettei tulostin oikein tahtonut vetää muovia sisäänsä ja lopulta kun veti niin veti sen väärin ja nyt wipukalta puuttuu osa jaloista.
Kata, jos luet tämän niin ymmärrät miksi koirasi on jalaton :)

Muovit on tilattu kahdeksastaivas.fi verkkokaupasta. Samalla tilasin myös tulostettavia siirtokuvatarroja. Täytyy keksiä jokin idea niihin. Kenties näin joulun lähestyessä jotakin jouluun liittyvää ;)


Yritän myös väkertää jo joulukortteja ja ideana oli painaa pojan jalkapohja kutistemuoviin, mutta ihan ei ole täysin onnistunut sekään.

Ensimmäinen testi oli leimasinvärillä, mutta se onkin niin kovin vaalea sininen ettei se erotu muovista:


















Toinen kokeilu oli painaa kuva sormiväreillä ja se lohkeilee muovista pois.
Ehkä sen voisi yrittää kiinnittää jollakin lakalla tms.


















Mies keksi, että jos olisin skannannut kuvion ja tulostanut muoviin niin voisi onnistua ja sillä tavalla olisi tarkoitus vielä testatakin. 
Joten tähän samaan aiheeseen vielä palataan myöhemmin ;)


lauantai 17. lokakuuta 2015

Pentusuunnitelmia!

Zaran juoksu on alkanut ja meillä on pentusuunnitelmia :)

Kotisivuille osoitteeseen www.villans.net päivittyy myös pentuasioita.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Astetta mehevämmät teeleivät


















Ulkona pimeää, kylmää ja sateista. 
Silloin yleisimmin tulee fiilis, että haluaa iltapalaksi  lämmintä leipää ja kenties teetä tai kahvia sen kanssa. Joulun lähestyessä juomana on tietenkin glögi ;)

Resepti on joskus jostakin otettu talteen:

4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl sokeria
75 g sulatettua voita
2 dl kermaviiliä

Pinnalle oliiviöljyä ja chilirouhetta sekä punasipuliviipaleita

Nypi jauhot, mausteet ja margariini toisiinsa.
Lisää kermaviili ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa.
Ota taikinasta kahdeksan palasta ja taputtele ne ohuehkoiksi lätyiksi leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen.
Siveli pinnalle oliiviöljyä ja halutessasi lisää vielä makua tuomaan esimerkiksi chiliä tai/ja punasipulia.


Koirien kevythäkkiin kennelin nimi

Näyttelyteltta tuli jo tuunailtua ja siitä asiaa täällä:
http://villanspoodles.blogspot.fi/2015/08/nayttelyteltan-tuunausta.html

Mutta koska sisänäyttelyihin ei telttaa (onneksi) tarvita niin täytyyhän koirien kevythäkki tuunata mieleisekseen.
Hieman meinasi tulla kiirus tämän projektin kanssa, koska valmiiksi piti saada ennen chihuahuoiden erikoisnäyttelyviikonloppua.

Timantit olivat vähän turhan suuria sekä koiriin, että erityisesti tekstiin ja jouduinkin hieman soveltamaan tekstissä ja tekemään sen osaksi pienemmillä kirkkailla timanteilla.
Lopputulos on vähän rauhaton, mutta kelvatkoot nyt jonkin aikaa.

Liimana käytin uutta tuttavuutta merkiltään Rayher ja ostin sen Sinellistä.
Pidän enemmän yhä siitä liimasta, jota yleensä olen käyttänyt, mutta nyt en jaksanut odotella sen tuloa ulkomailta, joten otin liiman, jonka nopeasti sai.
Tässä Rayherissä on ihan ok kärki, mutta liima on vähän löysempää, kuin mihin olen tottunut. Nähtäväksi myös jää kuinka hyvin se oikeasti timantit pitää kiinni, hieman ehkä normaalia kovemmassa käytössä säässä kuin säässä.



































Tässä tekele virallisessa käytössä.
Jälkiviisaana voi myös todeta, että olisi kannattanut tehdä koko kankaan yläosan pituinen tarranauha, koska timanttien kanssa kankaasta tulee niin painava, että se tahtoo repsottaa rumasti.


















Muutama kuva näyttelyistä. Pippa, Shapiro´s Inopona oli ensimmäisessä pentunäyttelyssään.



























Seuraneitinä mukana ollut Vivi tietenkin tapansa mukaan ahneena koirana nuoleskeli lautaselta makuja.







Golfia pimeässä? Lite Golf testissä

Sattuipa osumaan silmiin alan lehdestä tuotearvostelu Lite Golf ladattavasta hohtavasta pallosta. 
Kuinka sopivasti kohdalle osui miehen syntymäpäivät ja tämä oli loistava pikkulahja.
Omani kävin ostamassa Golf Centeristä.
Vielä ei olla ehditty kentällä kokeilemaan aidossa ympäristössä, mutta sen verran mitä kotona testailtiin niin hyvin toimii, pallo on kirkas ja hohde pysyy mielestäni riittävän kauan.
Kolmen kappaleen pallopaketti maksaa noin 20€, joten onhan siinä jonkin verran yksittäiselle pallolle hintaa, mutta oletushan tietenkin on ettei näitä huku ;)




Tässä vielä hohdekuva. Onneksi perjantaina päästään testaamaan käytännössä.



Näyttelyhihnoja

Lupaan, että ihan juuri lopetan hihnojen tekemisen omille koirille ja teen korkeintaan vain muille.
Tässä kumminkin vielä muutama tekele.


Valkoinen on tekonahkainen ja harmaa satiininauhasta tehty
perinteinen näyttelyhihna





Kultainen näyttelyhihna




Pastaa valkosipulikastikkeessa

Tämä on lihaton pastaruoka ja voisin luonnehtia tätä varsin edulliseksi ruoaksi.
Täydellistä äitiyslomalaisen rahatilanteeseen.




















Kastike:

Noin 100 g valkosipulituorejuustoa
2 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
1 dl parmesan juustoa
mustapippuria
1 dl silputtua persiljaa (myös ruohosipuli käy tai lehtipersilja)
valkosipulin kynsi

Tarjoiluun pastaa

Kumoa tuorejuusto kattilaan.
Lisää ranskankerma ja maito.
Lämmitä melko hiljaisella lämmöllä samalla sekoittaen niin, että juusto sulaa.
Sekoita mukaan juustoraaste ja mausta pippurilla.
Lisää vielä lopuksi persilja ja valkosipuli.


Intiancurry

Tämä on ollut meidän perheessä arkiruoka lapsuudesta asti ja nyt vasta tein sitä itse ja pakko sanoa, että ei ole äidin tekemän intiancurryn voittanutta :D
Ihan syötävää oli tämä omakin tekele, mutta jokin makuero siinä oli.

Resepti kumminkin on tämä:

400 g jauhelihaa
1 sipuli
valkosipulin kynsi
öljyä
3-4 tl currya
1/2 tl mustapippuria
1 tlk tomaattipyreeta
1-2 tl suolaa
1 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 tl paprikajauhetta
2 dl kermaviiliä

Tarjoiluun riisiä


















Ruskista jauhelija ja siirrä se pannulta muualle odottamaan.
Kuullota samalla pannulla öljyssä sipuli, lisää joukkoon valkosipuli, curry, mustapippuri ja tomaattipyre.
Anna seoksen kiehua muutama minuutti.
Lisää ruskistettu jauheliha, vesi, lihaliemikuutio, paprikajauhe sekä suola.
Kaada joukkoon 1 dl kermaiiliä ja anna hautua hiljalleen noin 10 minuuttia.
Lisää loput kermaviilit ja kiehauta.