maanantai 28. maaliskuuta 2016

Push present eli synnytyslahja valmis

Tällainen odotettu paketti ilmestyi kotiin.


Päädyimme siihen, että teetämme sormuksen, joka olisi "synnytyslahja". Eli sormus, johon voi "liittää" lapset mukaan.
Alkuperäistä mietintää aiheesta ja sormusmalleja löytyy täältä:

Kävimme Hyvinkäällä Kultaseppä Rannassa ja taaskaan heidän palvelu ei pettänyt vaan olimme heti samalla aallonpituudella asian kanssa.
Sormuksesta tuli juuri sellainen kuin olin mielessäni ajatellutkin. Suorastaan rakastan sitä ja istuvuus sormeen on täydellinen.
Kiitos tätäkin kautta kultasepälle laadukkaasta taitavasta työstä.

Nyt sormukseen on istutettu yksi timantti, joka kuvastaa poikaamme ja kesällä toisen lapsen synnyttyä, istutetaan sormukseen vielä toinen timantti, häntä kuvastamaan. Lisäksi sormuksen sisäpuolelle kaiverretaan lapsien nimet.







Akvaario sai vedet sisäänsä ja se on suolavettä

Niinhän siinä kävikin, että uudesta akvaariosta muodostuu merivesiallas.
Kyllähän se ajatus mielessä kävi jo heti kun tämä akvaarioharrastus uudestaan käynnistettiin, mutta siltikin tästä isoimmasta altaasta oli tarkoitus tehdä tuttuun tapaan normaali makeanveden allas.
Mahdollista kalastoa pyöriteltiin ja pyöriteltiin ja aika pieneksi jäi valikoima lajeista, jotka sopisivat suoraan tähän meidän porakaivoveteen.

Mieheni ryhtyikin lueskelemaan hieman syvällisemmin merialtaista ja siitä se ajatus lähti.

Tänään haettiin suola ja pussukka korallihiekkaa. Mukaan tarttui myös yksi elävä kivi ja kiven mukana tuli ainakin jonkin sortin taskurapu ja se mokoma taskurapu saattaa olla vähän ilkimys, mutta jäämme mielenkiinnolla (pelolla) odottamaan millainen tämä yksilö on.
Erityisesti ei houkuta ajatus siitä, että se rapu pitäisi saada metsästettyä akvaariosta pois. Näyttää nimittäin olevan melkoisen vikkelä kaveri.

Suola ja korallihiekka

























Suola lisätty veteen

Ensimmäinen elävä kivi ja jossakin se rapu siellä
piileskelee

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ainu MAM ruokailutuotteiden testiryhmän mietteitä

Nyt saimme testiin Ainun MAM sarjan juomapullon, tarkemmin Sport Cupin.




Mieheni totesi heti, että tämähän otetaan kesällä mukaan kun mennään porukalla golfaamaan.
Siihenhän se oikein loistavasti sopiikin sporttisen ulkonäönkin ansiosta.
Poika saa pullosta hyvän otteen, mutta juo siitä ehkä hätäisesti ja saa rinnuksensakin märäksi. En keksi syytä siihen, koska juo kumminkin nokkamukeista ja ihan lasistakin aivan normaalisti kastelematta itseään.
Ehkä Sport Cupin erilainen juomanokka aiheuttaa vielä sen, että juo siitä jotenkin hutiloiden.





keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lapsi- ja kevätmessuille Helsingin Messukeskukseen

Lapsi- ja kevätmessut ovat aivan pian ja minä tulen pyörimään molemmilla messuilla bloggarin ominaisuudessa. Todella hienoa ja odotan suurella innolla näitä messuja! 














Lapsimessujen sivusto: http://www.messukeskus.com/Sites2/Lapsi/Sivut/default.aspx

Kevätmessujen sivusto: http://www.messukeskus.com/Sites4/Kevatmessut16/Sivut/default.aspx



Sitruunamaljat


















Ihanan raikas, joskin aika tuhti, jälkiruoka esimerkiksi pääsiäiseksi.
Resepti täällä.














Feta-pinaattipasta


















Jälleen sama juttu kuin muissakin hyvissä pastaohjeissa.
Eli mitä yksinkertaisempi niin sen parempaa.
Tämäkin pasta maistui todella hyvin myös vuoden vanhalle lapselle.

http://www.soppa365.fi/resepti/61734/feta-pinaattipasta/

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
2 ps (300 g) pakastepinaattia (itse käytin vain yhden pussin ja oli hyvä niinkin)
2 dl kermaa
250 g fetaa
suolaa
mustapippuria rouhittuna

Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä.
Lisää hieman jo sulaneet pinaatit ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
Lisää kerma ja kiehauta. 

Lisää mausteet.
Viimeiseksi laita sekaan murennettu feta. Sekoita kastike spagetin sekaan ja tarjoile heti.

Pinaattiletut




















Vihdoinkin muistin kokeilla pinaattilettuja ja olihan ne mahdottoman hyviä.
Mikähän näissä letuissa onkin, että lapsetkin niistä tykkäävät niin paljon. Poikakin söi lettuja enemmän kuin minä!

Ainakin omassa lapsuudessa koulussa tarjoiltiin lettujen kanssa puolukkahilloa, jossa oli myös omenaraastetta seassa ja siihen tottuneena raastoin kotonakin omenaa puolukkahillon sekaan ja tuli hyvää :)


  • 1 ps (150 g) pakastepinaattia
  • 5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl suolaa
  • mustapippuria myllystä muutama rouhaisu
  • voita ja rypsiöljyä paistamiseen

Sulata pinaatti huoneenlämmössä tai mikrossa sulatusteholla. Sekoita kaikki taikinan raaka-aineet keskenään, ja anna taikinan tekeytyä 15–30 minuuttia.
Paista kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta esimerkiksi lettupannulla.

Uusi akvaario on täällä




















Uusi hieno allas haettiin Virosta, jossa se teetettiin mittatilauksena yrityksessä nimeltä Akvaariumi Stuudio.
Akvaarion mitat ovat 120 x 52 x 60 (korkeus) ja hintaa sille tuli 300€.

Vielä ei allasta ole täytetty, koska tekeillä on 3D tausta, joka täytyy asentaa takalasiin ennen kuin mitään muuta voi tehdä.
Sisälle mallailtiin vain hieman tekokiviä.
3D taustan ja tekokivien projekteista tulee vielä omat kirjoitukset.



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Baby shower suunnittelua

Se vaihe raskaudessa, että voi taas suunnitella tulevia baby showereita :)
Täytekakku oli tietenkin hyvin helppo päättää, koska se tulee olemaan pinkki prinsessakakku.
Sen seuraksi ehkäpä cupcakeja pinkillä kuorrutuksella.
Voi ähkyä juhlien jälkeen.

Hieman poimittuja ideoita googlen kuvahausta:










lauantai 12. maaliskuuta 2016

Chihuahua saapui kotiin

Lyhytkarvainen diiva saapui kotiimme!

























SUNNY BEACH DOROTY SWEET
narttu
syntynyt 17.10.2011

Osaa tällä hetkellä kutsumanimensä Mazute, mutta yritys olisi opettaa sille uusi nimi Prada. 

Kotiutuminen on sujunut hurjan hyvin.
Kaikki tulevat keskenään loistavasti toimeen. En osannut edes odottaa, että näinkin helposti kotiutuminen tapahtuisi.







sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Helsinki Horse Fair messuilla

Eihän messuille pitänyt alunperin mennä, mutta kun ilmaisliput käteen sai niin tottahan tapahtumassa piti käydä piipahtamassa.




















Toki kierrettiin myös tuo golfin puoli, mutta heppoja sinne pääasiassa lähdin katsomaan ja fiilistelemään. 
Se ei kyllä ehkä ollut kovin viisasta, koska ei se ainakaan vähentänyt halua päästä taas ratsastamaan :)

Katsokaa nyt tätä satulaa!
Voisiko pelkän satulan ympärille rakentaa hevosrodun valitsemisen ;) 
Tosin tuo oli niin pieni satula, että jonkinlaiselle ponille se kävisi. Mutta jos satuloita saisikin isommassa koossa.

























Tämähän on se rotu, joka sopisi hyvin villakoirien kanssa yhteen. Rodultaan curly:


























Alpakoita

Vuononheppa




















Näihin tunnelmiin...


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kasvien vallankumous

Mitäpä tapahtui meidän altaalle.
Vierailimme akvaarioharrastajan luona ja ostimme yhden akvaarion tyhjäksi kasveista.
Nyt on karanteeni/poikasallas niin täynnä kasveja, että toivottavasti pian saamme hankittua sen "virallisen" akvaarion ja kasvit pääsevät lopullisille sijoituspaikoilleen.
Yksi hyvä tarjous onkin jo saatu mittatilausakvaariosta Virosta ;)




















Sellaisenkin outouden tänään todistin, että taistelukalat oli muninut ilman kuplapesää... Koiras puhalteli munia vain kasvien sekaan. Ehtivätkin mokomat tehdä kudun juuri kun ne tänään piti siirtää omaan kudetusaltaaseensa.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kohti kesän ja syksyn satoa

Miksi taas teen tätä!
Joka vuosi totean, että miksi näen kamalan vaivan siementen istuttelussa kun voisin ostaa vain pari valmista taimea ja nauttia niistä kasvihuoneessa.
Ahneus kumminkin aina iskee ja on kiva saada paljon taimia (jos ne pysyy elossa).
Viime vuonna sain hyvin kyllä kasvamaan siemenistä vähän kaikenlaista, mutta lopulta palellutin suurimman osan... Minusta oli jo lämmintä. Kasvien mielestä ilmeisesti ei.
Osa paleltui jo siinä vaiheessa kun tein ohjeiden mukaisesti ja totuttelin niitä ulkoilmaan ensin vain pienen hetken.
Ne oli vieläpä auringossa silloinkin, mutta ilmeisesti juuri silloin puhaltava suht voimakas tuuli oli liian kylmä..
Mutta nyt en istuta paljoa vaan pidän määrän järkevänä niin ehkä en polta päreitäni taas.
Mahdollisimman paljon yritän istuttaa vasta kasvupaikalle kaikkea ja toivon, että tämä kesä on oikeasti kesä.

Siinä ne nyt ovat.
Chiliä, suippopaprikaa, tomaattia, gojimarjaa.
Ainoastaan yksi tomaattilajike on ostosiemen viime syksyn alennuksesta, muut ovat omista tomaateista (niistä kahdesta, jotka kypsyi viime kesänä...).
Yhdet chilit ovat ihan vain kaupan chileistä ja yhdet ovat tuttujen kasvista.
Suippopaprikakin kaupasta jne.
Eli pientä kokeiluhenkisyyttä jälleen ilmassa ja mikä kasvaa ja mikä ei.





















Tuo kananmunaruukku oli hauska keksintö, jonka jostakin bongasin ja nyt vihdoin pääsen sitä testaamaan. Ekologista ainakin jos ei muuta. Toimivuudesta ei vielä tietoa.